Suomalaiset tv-sarjat kiinnostavat yhä enemmän ulkomailla

2 min 17.2.2017 YLE Uutisluokka

Suomalaiset tv-sarjat herättävät entistä enemmän kiinnostusta Suomen ulkopuolella. Rikossarja Sorjonen on myyty liki 40 maahan ja sairaalasarja Sykkeestä on tehty paikallinen versio Ruotsissa. Draaman tekijät kuitenkin tunnustavat, että tarvitaan vielä paljon työtä, että katseet kääntyisivät muista Pohjoismaista Suomeen.


Suomalaiset tv-sarjat pyrkivät pikkuhiljaa kovaan pohjoismaiseen kastiin. Esimerkiksi sairaalasarja Sykkeen ruotsalaisversio kerää miljoonayleisöjä.


Suomessa laatusarjoja tehdään suhteellisen pienellä budjetilla. Esimerkiksi liki 40 maahan myydyn Sorjonen-rikossarjan kokonaisbudjetti oli 3 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin kotimaisen elokuvan keskibudjetti. 

– Silti summa on noin neljäsosa siitä, mitä vastaavan sarjaan satsattaisiin vaikkapa Ruotsissa, sanoo Fisher King -tuotantoyhtiön vastaava tuottaja Matti Halonen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet