Suomalaisyhtiön tietotekniikkaa pyörittää usein intialainen yritys

2 min 23.11.2015 YLE Uutisluokka

Intialaiset IT-yritykset rynnistävät yhä väkevämmin suomalaisille markkinoille. Suomalaisfirmojen tekemistä ulkoistussopimuksista jo viidennes menee intialaisyhtiöille. Niiden kilpailuvaltti on valtava osaajajoukko emämaassa Intiassa.


Noin 1,3 miljardin asukkaan Intia on maailman toiseksi väkirikkain maa. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana Intia on käynyt läpi suuren rakennemuutoksen. Talouden vapautuminen ja IT-vallankumous ovat tapahtuneet yhtä aikaa. Ilmiöön on liittynyt voimakas kaupungistuminen. Suuri väkiluku on ehtinyt olla Intialle myös rasite, mutta globaalien tietoyhteyksien ja koulutuksen myötä Intiasta on tullut IT-alan tärkein työvoiman tarjoaja.

Työtä ulkoistetaan usein maihin, joissa työvoima on yrityksen kotimaata halvempaa. Tämä voi tehdä ulkoistamisesta riskin yrityksen kotimaan työntekijöille. Outokumpu ulkoisti osan IT-toiminnoistaan Wiprolle vuonna 2014. Myös Suomessa osa Outokummun työntekijöistä siirtyi Wipron työntekijöiksi. Outokummun työntekijöiden uutisoitiin kuitenkin pelkäävän työpaikkojensa puolesta. Intialaisyrityksille ovat ulkoistaneet työtä Suomessa esimerkiksi Nokia, UPM ja Elisa. Osa IT-ulkoistuksia tehneistä yrityksistä on kuitenkin alkanut palauttaa ulkoistettuja toimintojaan takaisin Suomeen. Ulkoistetusti tehtyyn työhön ei ole ehkä oltu tyytyväisiä, tai sitten haluttuja säästöjä ei ole syntynyt.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet