Suomessa elää tuhansia asunnottomia

2 min 18.10.2018 YLE Uutisluokka

Asunnottomuus hellittää Suomessa hitaasti. Vakituista asuntoa vailla on yhä noin 7 000 ihmistä. Asunnottomien yötä vietettiin keskiviikkona.


Asunnottomien määrä on laskenut Suomessa viimeiset viisi vuotta, mutta paikallisesti, esimerkiksi Turussa ja Oulussa, määrä on viime vuodesta hieman noussut.

Viime vuodenvaihteessa asunnottomia oli 7 100, joista pitkäaikaisasunnottomia oli 1 400. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran mukaan perheellisiä asunnottomista on noin 500. Nuorten asunnottomuus lisääntyi hieman.

Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta pitää asunnottomuuden lopullista poistamista vaativana, sillä asunnottomiksi ajaudutaan nykyisin hyvin erilaisten syiden vuoksi.

– Ennen asunnottomat olivat useimmiten päihde- ja elämänhallintaongelmaisia keski-ikäisiä miehiä. Nyt on tullut nuoria, maahanmuuttajia, ja näyttää tulevan paljon lastensuojelun jälkihuollon lapsiakin.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet