Suomessa syntyi lapsia historiallisen vähän

2 min 8.3.2018 YLE Uutisluokka

Uusia vauvoja tuli maailmaan viime vuonna vain hieman yli 50 000. Edellisen kerran näin vähän lapsia syntyi 150 vuotta sitten.


Viime vuosien Väestöliiton tilastojen perusteella tutkijat päättelevät, että entistä harvemmassa perheessä on tulevaisuudessa kaksi lasta. Kaiken kaikkiaan viime vuonna syntyi poikkeuksellisen vähän lapsia.

– Lasten saamisen ei ajatella kuuluvan automaattisesti elämänkaareen. Ihmiset oikeasti miettivät, haluavatko he lapsia. Isompi osa kuin ennen päätyy siihen, että he eivät halua lapsia, toteaa Väestöliiton tutkija Venla Berg.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler arvioi, että tulevaisuudessa voi Suomessa yleistyä kulttuuri, että lapsia halutaan perheeseen vain yksi. Vielä 1800-luvulla nainen synnytti elämänsä aikana noin 4 lasta, nyt äitiä kohden syntyy 1,5 lasta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet