Suomi pyrkii kyberosaamisen kärkimaaksi

2 min 17.2.2016 YLE Uutisluokka

Tietoverkkojen turvallisuuteen liittyvä kyberosaaminen on Suomessa hyvällä mallilla, mutta ongelmiakin löytyy. Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n selvityksen mukaan kyberosaajien olisi syytä muun muassa lisätä yhteistyötään. Suomi pyrkii kyberosaamisen kärkimaaksi maailmassa.


Kyberturvallisuudella tarkoitetaan tietokoneiden ja tietoverkkojen turvallisuutta, niin että mukana on hyvin laajasti myös mahdollisten häiriöiden aiheuttamat vahingot ja niiden seurannaisvaikutukset aina valtion turvallisuutta myöten. 

 

Jokainen joka käyttää langattomaan tiedonsiirtoon perustuvia laitteita kuten vaikkapa kännyköitä, terveysrannekkeita, on tekemisissä kyberturvallisuuden kanssa. Digitaalinen turvallisuus koskettaa kaikkia ja se voidaan lukea tärkeäksi kansalaistaidoksi. Jokaisen on hyvä olla perillä esimerkiksi siitä, millaisen jäljen jättää itsestään nettiin.


Suomen valtion mittakaavassa kyberosaamista tarvitaan suojelemaan tietoverkkoja vakoilun ja muun kyberterrorismin varalta. Esimerkiksi terroristijärjestö saattaa pyrkiä horjuttamaan yhteiskunnan toimintaa levittämällä disinformaatiota, häiritsemällä tietoverkkoja tai painostamalla poliittisia päättäjiä ja valtionjohtoa tiettyjen tavoitteiden saavuttamisessa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet