Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Susista ilmoitetaan yhä useammin poliisille

7.2.2020

Kun susi ilmestyy pihaan tai pellolle, apua haetaan aiempaa enemmän suoraan poliisilta. Ilmoituksen voisi tehdä myös Suomen riistakeskukseen, mutta mahdollisen kaatoluvan saanti on monimutkaisempaa kuin poliisin avulla.


Susi on metsästyslain mukaan aina rauhoitettu. Poikkeusluvan voi myöntää vain Suomen riistakeskus. Jos susi on sairas tai aiheuttaa uhkaa ja vaaraa ihmiselle, voi sen ampumisesta päättää myös poliisi.

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi arvioi, että ihmiset ilmoittavat susihavainnoistaan aiempaa enemmän suoraan poliisille.

– Riistakeskuksen poikkeuslupaharkinnan kohdalla selkeä hidastava tekijä on se, että hyvin säännönmukaisesti riistakeskuksen luvista valitetaan. Tämä tietoisuus osaltaan johtaa siihen, että potentiaaliset luvan hakijat ovat kääntyneet poliisin puoleen, Niemi sanoo.

Kun poliisi päättää suden ampumisesta, kyseessä ei ole valituskelpoinen hallintopäätös, vaan poliisin virkatehtävän hoitaminen.


Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.