Symboli ja suunnannäyttäjä Prince on poissa

25.4.2016 YLE Uutisluokka

Yksi rockin historian merkittävimmistä ikoneista ja uudistaja Prince on kuollut. 57-vuotias Prince löytyi eilen kuolleena kotoaan. Kuolinsyy on yhä epäselvä.


Prince oli ensimmäinen niin sanotun Minneapolis sound -tyylin edustaja, jonka musiikki maustoi tanssittavaa funkia rock-musiikista napattuihin ideoihin. Princen myöhempi musiikki yhdisti yhä laajemmin eri tyylilajeja toisiinsa. Hänen vaikutteensa kulkivat rockista souliin ja r&b:hen sekä diskosta psykedeliaan ja jazziin. Laulamisen lisäksi Prince soitti lukuisia instrumentteja, muun muassa kitaraa, kosketinsoittimia ja rumpuja.

Artisti nousi teki läpimurtonsa 1970-luvun lopussa, ja nousi maailmanmaineeseen julkaistuaan albumin 1999 vuona 1982. Kappale 1999 sisältää yhden pop-musiikin historian siteeratuimmista lauseista. Suomeksi se kuuluu ”tänä yönä juhlin kuin olisi 1999”.

Princen tärkeimpiin levyihin kuuluvat myös Purple Rain, Sign O’ the Times, Graffiti Bridge ja The Blac Album. Princen levyjä on myyty yli sata miljoonaa kappaletta.


Prince, jonka syntymänimi oli Prince Rogers Nelson, suojeli yksityiselämäänsä erittäin tarkasti. Hän oli naimisissa kaksi kertaa ja kumpikin avioliitto päättyi eroon. Musiikin ulkopuolella Prince oli erittäin tarkka itsenäisyydestään. Hän taisteli 1990-luvulla levy-yhtiönsä kanssa oikeuksistaan musiikkiinsa ja nimeensä. Sopimussyistä Prince vaihtoi nimensä symboliin, joka oli mahdoton lausua. Hän myös kirjoitti poskeensa sanan ”orja” vastalauseena levy-yhtiönsä Warnerin sopimusehdoille.

Viime kuussa Prince kertoi kirjoittavansa muistelmateostaan. The Beautiful Ones -nimisen kirjan julkaisuajankohdaksi ilmoitettiin ensi vuoden syksy. 

 

Suomessa Prince esiintyi vuonna 2011.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet