Talvimatkailu kasvaa talouden taantumasta huolimatta

30.3.2016 YLE Uutisluokka

Matkailuala odottaa talvisesongin yltävän kasvulukuihin, vaikka lumi tuli myöhään. Alan järjestön MaRan mukaan tammi-maaliskuun myynti on yltämässa parisen prosenttia plussalle. Venäläismatkailun romahtaminen on silti matkailualalle vakava asia.


Matkailuala odottaa talvisesongin yltävän kasvulukuihin myöhäisestä lumentulosta huolimatta. Matkailijoita kiinnostavat Lapissa lumi, revontulet ja pohjoisen eksotiikka. 

Hotelli Riekonlinnan vuoropäällikön Virpi Kiviniemen mukaan taantuma näkyy yhä selvästi siinä, että varaukset tehdään tavanomaista myöhemmin. Venäläismatkailijoiden katoa on onnistuttu paikkaamaan muualta ulkomailta tulleilla matkailijoilla. Myös kotimainen kysyntä on kasvanut.

Venäläiset ovat perinteisesti Suomen suurin yksittäinen matkailijaryhmä. Ruplan heikkeneminen vaikuttaa enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä Suomeen ulkomailta suuntautuvaan matkailuun.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet