Talvimyrsky Stellan yllätti New Yorkin

1 min 16.3.2017 YLE Uutisluokka

Yhdysvalloissa muun muassa New Yorkin ja New Jerseyn osavaltiot julistivat hätätilan lumimyrskyn takia. Talvimyrsky Stellan toi tullessaan kymmenien senttien lumikerrokset.


Yhdysvalloissa maan itärannikolle ennustettu lumimyrsky on jäämässä ennakoitua vaisummaksi. Esimerkiksi New Yorkissa, jonne viranomaiset ovat julistaneet hätätilan, lunta ennustetaan satavan vain 10–20 senttimetriä. Varoitukset vaarallisesta lumimyrskystä vaihtuivat varoituksiin talvisäästä.

New Yorkin lisäksi hätätila on julistettu New Jerseyn, Pennsylvanian ja Virginian osavaltioihin. Alueella on peruttu jopa 6800 lentoa, minkä lisäksi monissa kaupungeissa on suljettu kouluja. Huolimatta aiempaa varovaisimmista ennusteista, osiin itärannikkoa odotetaan satavan 70 senttiä lunta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet