Tänä keväänä havaittu 50 kuuttia

2 min 4.5.2017 YLE Uutisluokka

Alustavien arvioiden mukaan norpan poikasten määrä näyttäisi jäävän viime vuotta pienemmäksi. Yhtenä syynä pidetään hankalia pesimäoloja.


Saimaannorppakanta on ollut viime vuosina kasvussa. Tähän asti havaintoja on tehty ainakin 50 kuutista. Viime keväänä norpille syntyi ennätykselliset 87 poikasta.

Tänä keväänä on löydetty tavallista enemmän kuutteja kuolleena. Ne ovat joko syntyneet kuolleena tai kuolleet aivan pieninä pian syntymänsä jälkeen. Kuuttien kuoleminen ei ole tavatonta, sillä Saimaan luonto vie joka kevät mennessään muutaman kuutin. Viiden prosentin kuolleisuus on tavallista, mutta tänä keväänä lukema on alustavan arvion mukaan pikemminkin 15.

Metsähallituksen mukaan tavoitteena on, että Suomessa elää 400 aikuista norppaa vuoteen 2025 mennessä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet