Tehohoitopotilaiden määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun

2 min 29.4.2020 YLE Uutisluokka

Koronarajoitustoimet ovat purreet ja tehohoitopaikkoja on ollut riittävästi. Tehohoidon ylilääkärin mukaan korona on kuitenkin pahimmillaan todella hankala sairaus.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian muuttuneen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi 11. maaliskuuta.

Nyt huhtikuun viimeisellä viikolla koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-keuhkotulehduksen vuoksi Suomessa on tehohoidossa ollut kolmisen sataa potilasta, joista valtaosa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella.

Jorvin sairaalan tehohoidon ylilääkäri Tero Varpulan mukaan suurin tähän asti löytynyt viisaus koronapotilaista ensimmäisen hoitokuukauden aikana on se, että tauti on hyvin monimuotoinen ja kyse on kaikkea muuta kuin yhdenmukaisesti etenevästä taudista. Tämä tekee sairauden ennustettavuudesta vaikean.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet