Teini-ikä 1920-luvulla kuulostaa samanlaiselta kuin nykynuoren elämä

2 min 31.5.2021 YLE Uutisluokka

Vangittu prinsessa -teoksen päiväkirjamerkinnät on kirjoittanut tamperelainen koulutyttö liki sata vuotta sitten. Hänen kirjoitustensa helmi ovat vasta nyt julkaistut päiväkirjamerkinnät.


Tamperelainen Aulikki Mattila alkoi kirjoittaa päiväkirjaa 13-vuotiaana, vuonna 1923. Hän sairasti ärhäkkää luutulehdusta ja joutui makaamaan sairaalassa pitkiä aikoja. Sairaala-aika sai hänet kirjoittamaan itseään vangittuna prinsessana. Hänen päiväkirjoistaan nyt koostettu kirja on nimeltään Vangittu prinsessa.

– Aulikki kirjoittaa päiväkirjoissaan ryhtyvänsä ehkä toimittajaksi tai miksei kansanedustajaksi tai jopa presidentiksi. Samalla hän oli hyvin sisäänpäin kääntynyt. Hän oli monessa suhteessa ujoutensa vanki, eikä koskaan päätynyt julkiselle uralle, kertoon kirjan kirjoittaja, historiantutkija Rami Mähkä.

Teinityttö sata vuotta sitten puuhaili paljolti samoja asioita kuin teinit nykyäänkin. Nuori nainen kävi leffassa eli levareissa (levande bilder), tuskaili tyhmiä opettajiaan ja notkui kaupungilla.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet