Tekniikan tohtori Tuomo Suntola sai miljoonan euron Millenium-palkinnon

2 min 24.5.2018 YLE Uutisluokka

Palkinnon luovutti tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Suntola on kehittänyt tekniikkaa, joka mahdollistaa yhä pienempien puolijohteiden ja mikropiirin valmistamisen.

Palkintoperustelujen mukaan Tuomo Suntolan innovaatio on keskeinen tekijä siinä, että kuuluisa Mooren laki on edelleen voimassa. Mikropiirien teho on kaksinkertaistunut parin vuoden välein, hintojen kuitenkin samalla laskiessa.

Suntolan kehittämää teknologiaa käytetään laajasti matkapuhelimissa, tietokoneissa ja muussa elektroniikassa. Sen uskotaan leviävän myös terveysteknologisiin ratkaisuihin.

Tekniikan tohtori Tuomo Suntolan jo 1970-luvulla keksimä atomikerroskasvatusteknologia on siis mahdollistanut elämämme älypuhelinten, tehokkaiden tietokoneiden ja sosiaalisen median keskellä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet