Tennistähti Jarkko Nieminen järjesti näyttävät jäähyväiset

1 min 11.11.2015 YLE Uutisluokka

Suomen menestynein tennispelaaja kohtasi Helsingissä maailmanlistan kolmannella sijalla olevan Roger Federerin. 


Jarkko Nieminen (s. 1981) on Suomen menestynein tennispelaaja. Hän on korkeimmalle koskaan tenniksen ATP-maailmanlistalla sijoittunut suomalainen sekä ainoa ATP-kaksinpeliturnauksen voittanut suomalainen. Roger Federer (s. 1981) taas on sveitsiläinen tenniksen olympiavoittaja ja maailman monivuotinen ykköspelaaja, joka johti miesten tennistä etenkin vuosina 2004-2007.

Nieminen on Suomessa urheilutähti, jonka yksityiselämäkin on kiinnostanut medioita. Myös Niemisen uran päätösilta The Final Night oli suuri mediatapahtuma, johon osallistui Niemisen pelikumppanina myös jääkiekkotähti Teemu Selänne. Nieminen ja Selänne pelasivat nelinpelissä Federeriä ja ruotsalaista Peter Forsbergia vastaan. Loppuunmyydyssä tapahtumassa esiintyivät esimerkiksi Apulanta ja Apocalyptica.

Nieminen on taustajoukkoineen perustanut etenkin nuoria valmentavan Jarkko Nieminen Tennis Akatemian. Moni huippu-urheilija siirtyy uransa jälkeen jollain tapaa valmennuksen pariin. Huippu-urheilijat tarvitsevat kuitenkin valmistautumista kilpauran jälkeiseen elämään. Esimerkiksi Suomen Olympiakomitea tekee työtä tällaisen psyykkisen valmentamisen kanssa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet