Tiina Vainikainen ponnisti koulukiusatusta hittitehtailijaksi

2 min 6.9.2017 YLE Uutisluokka

Lahtelainen säveltäjä-sanoittaja Tiina Vainikainen on noussut nopeasti soittolistojen kärkeen. Ensimmäisestä Spotify-hitistä on reilu vuosi aikaa. Suomen ykkösartisteille musiikkia tekevä Vainikainen on ehdolla Musiikkikustantajien vuoden kevyen musiikin tekijäksi.

 

28-vuotias Tiina Vainikainen on kirjoittanut kappaleita muun muassa Arttu Lindemanille, Evelinalle, Nikke Ankaralle, Tuomas Kauhaselle ja Laura Närhelle. Hän säveltää musiikkia laajasti eri tyylilajien artisteille räpistä iskelmään.

 

Nuorena koulukiusaamisesta kärsineelle Vainikaiselle musiikki oli tärkeä harrastus. Hän alkoi tehdä omia kappaleita 10-vuotiaana. Vainikainen on aina ollut kiinnostunut nimenomaan hittikappaleista ja analysoinut niitä nuoresta saakka. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet