Tivolit pärjäävät taantumassa

2 min 3.5.2017 YLE Uutisluokka

Useat huvipuistot ja tivolit avasivat kesäkautensa vappuviikonloppuna. Talouden taantuma on jarruttanut myös tivolien investointeja, mutta ala näyttäisi selvinneen talouden takapakista odotettua pienemmin kolhuin.

 

Mahdollisuudelle huvitella omalla paikkakunnalla on kysyntää myös huonompina aikoina. Tivolit kiertävät maata noin puolet vuodesta. Rekkojen sisältä löytyvät lähes kaikki nykyajan mukavuudet keittiöstä saunaan.

 

Tivoli Sariola sai alkunsa jo jatkosodassa, kun Karhumäen tivoli avattiin sodan keskelle vain 30 kilometrin päähän etulinjasta.  J.A.F. Sariola perusti tivolin vanhan venäläisen huvipuiston tilalle. Sodan aikana tivoli tarjosi rintamamiehille hengähdystauon ja kosketuksen siviilielämään.

 

1940-luvulla tivolit eivät saaneet kiertää maaseudulla, koska sitä pidettiin pahuutta herättävänä toimintana. Rintamativoli lisäsi koko tivolialan arvostusta ja lopulta kielto kumottiin.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet