Trumpin talouspolitiikan vaikutukset Suomelle hämärän peitossa

2 min 11.11.2016 YLE Uutisluokka

Yhdysvalloissa toimivat suomalaisyritykset suhtautuvat varovaisesti Donald Trumpin voittoon. Trump on muun muassa sanonut, että hän haluaa neuvotella kauppasopimuksia uudelleen.

Suomen talouskasvu ja monet työpaikat ovat riippuvaisia vientiyritysten menestyksestä, joten talouden epävarmuus ja esimerkiksi investointien väheneminen vaikuttavat aina Suomeen.

Epävarmuus johtuu esimerkiksi siitä, että Trump on selväsanaisesti vastustanut vapaakauppaa ja kritisoinut Yhdysvaltain keskuspankkia, Fediä. Hänen tavoitteensa on suojella Yhdysvaltain kotimarkkinoita kaikin keinoin. Lisäksi hän suhtautuu vihamelisesti esimerkiksi Kiinaan, joka on Suomelle tärkeä kauppakumppani.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet