Tuhannet vapaaehtoiset raportoivat sota-ajan mielialoista viranomaisille

2 min 28.10.2019 YLE Uutisluokka

Sotavuosina viranomaiset pitivät kotirintaman mielialaa tärkeänä mittarina ja tarkkailivat sitä tuhansien vapaaehtoisten voimin. 


Mieliala – Helsinki 1939-1945 -näyttely nostaa esiin pitkään kätkössä olleen mielialatutkijoitten arkiston. Näyttelyn on käsikirjoittanut historioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen.

Mielialatiedustelua johti ensin SAT eli Suomen Aseveljien Työjärjesto ja myöhemmin VIA eli Vapaus – Isänmaa – Aseveljeys, jotka olivat Valtion tiedotuslaitoksen salaisia organisaatioita.

Mielialatiedustelijat saattoivat saada pienen rahapalkan raportoinneistaan. Ihmiset ajattelivat tietoja luovuttamalla osallistuvansa sotaponnistuksiin.

Jo talvisodan aikana sodanjohto oli huomannut, että kotirintaman uutiset vaikuttavat taistelutahtoon rintamalla. Uutiset uupuneita äideistä, turvattomista pimeistä kaduista, nälästä ja kylmästä, ainaisesta puutteesta huolettivat sotilaita.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet