Turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset Irakiin jakavat mielipiteitä

2 min 18.1.2017 YLE Uutisluokka

Suomi ja Irak ovat eri linjoilla turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksista. Irakin mukaan pakkopalautukset rikkovat ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta. Ulkoministeri Timo Soinin mukaan on selvä, että asiassa toimitaan Suomen lain mukaisesti: Jos turvapaikkaa ei saa, ei maahankaan voi jäädä.


Suomi on neuvotellut Irakin kanssa pakolaissopimuksesta, joka mahdollistaisi myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten palauttamisen heidän tahtonsa vastaisesti. Irakin siirtolaisuusministerin Jassim Mohammed Al-Jaffin mukaan Irak ei suostu minkäänlaiseen sopimukseen tahdonvastaisista palautuksista.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan ministerin lausunto ei vaikuta Suomen ja Irakin neuvotteluihin.

– On sekä Suomen että Irakin etu etsiä keinoja, että Suomessa olevat, lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneet irakilaiset haluaisivat vapaaehtoisesti lähteä takaisin Irakiin, Nerg muotoilee. 

Irakilaiset ovat suurin parin viime vuoden aikana Suomeen tullut pakolaisryhmä. Heitä on saapunut yli 20 000. Sisäministeriö arvioi, että noin 8 000 irakilaista saa kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet