Tutkija: Some-paasto ei paras lääke someriippuvuuteen

2 min 8.2.2017 YLE Uutisluokka

Älypuhelin kädessä lähes aamusta iltaan. Tuttu tilanne, minkä vuoksi yhä useampi pohtiikin, pitäisikö kännykän käyttämistä rajoittaa. Suomessa ei ole vielä tutkittu some-paaston vaikutuksia - asiantuntijan mukaan se ei kuitenkaan välttämättä ole oikea lääke.


Some-paastolla tarkoitetaan totaalista taukoa sosiaalisen median, kuten Facebookin parista. Tällä uskotaan olevan myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi sosiaaliseen elämään. Tutkija ei paastoa kuitenkaan suosittele.

- Voimme olla somesta vaikkapa viikon pois, ja katsoa miltä se tuntuu, mutta kestävämpi vaihtoehto on säädellä omaa somessa olemista, sanoo sometutkija, sosiaalipsykologi Suvi Uski.

Uskin suositus some-ähkystä kärsivälle onkin esimerkiksi some-kellonaikojen asettaminen.

– Voi esimerkiksi päättää, että ei vielä aamulla kotona katso puhelinta, vaan vasta töihin päästyään. Tai, että ei veisi puhelinta vessaan, ruokapöytään tai sänkyyn.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet