Tutkimus: Peruskouluikäiset eivät liiku riittävästi

3 min 4.2.2019 YLE Uutisluokka

Liikuntakasvatuksen professori ei ollut uskoa silmiään, kun tutustui koululaisten uusiin mielipiteisiin liikunnasta.

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittäneen tuoreen LIITU-tutkimuksen mukaan tärkeimpiä asioita liikunnassa ovat 11–15-vuotiaille parhaansa yrittäminen ja ilon ja hyvän olon saaminen sekä uusien taitojen oppiminen.

Kansallisen liikuntasuosituksen mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua kouluiässä joka päivä monipuolisesti vähintään tunnin ajan.  Suosituksen mukaisesti liikkui vain 32 prosenttia lapsista ja nuorista. Luku on sama kuin kaksi vuotta aikaisemmin.

– Jos nyt ennustaa pitäisi, niin voisi ajatella, niin tämä joukko on vaikeammin saatavissa liikunnallisen aktiivisuuden pariin kuin aikaisemmat ikäpolvet, sanoo professori Pasi Koski.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet