Työnantaja: "Hyvä kesätyöntekijä on reipas ja tekee, minkä lupaa"

3 min 28.4.2017 YLE Uutisluokka

Työnantajilla on monia odotuksia kesätyöntekijöiltä. Kesätyönantajien mielipiteet siitä, minkälainen on hyvä työntekijä, ovat hyvin samanlaisia. Esimerkiksi Valion rekrytoinnista ja urasuunnittelusta vastaavan Tiina Ahosen mielestä hyvä kesätyöntekijä uskaltaa tarttua toimeen.

Työnantajat arvostavat hyvää kesätyöhakemusta. Esimerkiksi Valion ja Lidlin näkemykset työhakemuksesta eroavat osittain toisistaan. Tiina Ahonen Valiolta kertoo, että työhakemuksen tulisi olla omaperäinen, jolla erottuu hyvin hakijoiden joukosta.

– Kaikenlaiset hakemukset ovat tervetulleita, sillä meillä on mahdollisuus jättää myös videohakemuksia. Videolla voi kertoa paremmin itsestään ja kielitaidoistaan, esimerkiksi puhumalla vieraita kieliä, Ahonen sanoo.

– Hyvä työhakemus on selkeä ja siinä ei sinänsä mitään uusia kikkoja tarvita. Siinä on hyvin perusteltu, miksi haluan töihin juurin tähän yritykseen. Jos on jotain kokemusta taustalla, niin se on hyvä. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Useimmiten positiivinen asenne ratkaisee, kertoo Lidlin rekrytointipäällikkö Jonna Jansson.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet