Työnhaku liukuu lähelle kykykilpailua - CV voi olla näyttävä video

12.5.2016 YLE Uutisluokka

Samalla kun työtehtävät muuttuvat, myös työnhaku mullistuu.  Pelkkä ytimekäs työhakemus ei välttämättä riitä, vaan moni tekeekin nyt videon, markkinoi itseään sosiaalisessa mediassa ja esittelee taitojaan television kykyohjelmien tapaan.


Työnhaku vaatii työnhakijalta entistä enemmän uskallusta heittäytyä ja taitoa ilmaista itseään tuomariston, blogiyleisön tai videokameran edessä. Vaikkapa hotellitöihin ei aina haeta papereilla ja perinteisellä työhaastattelulla, vaan kokin tai aulatyöntekijän on uskaltauduttava tuomariston eteen pitchaamaan eli kertomaan parissa minuutissa, miksi olisi paras valinta tehtävään. Videomuotoon esimerkiksi kännykällä kuvattu CV on yleistyvä tapa hakea työtä ja kiinnittää persoonallaan työnantajan huomio.

Pelkkä hyvin tehty työ ei enää puhu puolestaan, sillä töihin halutaan hyviä tyyppejä. Oman osaamisen ja persoonan markkinointi yleistyy. Työnantajalla ei ole tietosuojavaltuutetun mukaan lupaa googlettaa työnhakijaa, mutta silti esimerkiksi piilotyöpaikkoihin etsitään ihmisiä yhä useammin verkosta. Silloin esimerkiksi Twitter-, Instagram- ja LinkedIn-profiileilla voi olla merkitystä. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet