Työntekijät vaativat, että ympäristöasiat ovat työpaikoilla kunnossa

2 min 24.5.2019 YLE Uutisluokka

Ilmastoasiat ja niistä huolehtiminen otetaan yrityksissä huomioon paremmin kuin ennen.

Markkinointiyhtiö Avidlyn tekemän kyselyn mukaan lähes joka toinen suomalaisyritys on muuttanut yhtiön toimintaa ilmastonmuutoksen takia.

Yhä useampi yrittäjä ajattelee, että muutokseen voi vaikuttaa omalla toiminnalla ja mahdollisesti myös voi hyötyä siitä. Kyselyn mukaan kolmannes yrityksistä kertoo, että heillä on esimerkiksi alettu säästää energian käytössä omissa kiinteistöissä.

Yksi keinoista parantaa omaa ilmastojälkeään on miettiä liikematkustamisen määriä ja tapoja. Lähes joka kolmas yritys kertoi tehneensä harkintaa matkojen suhteen. Viidesosa kyselyyn vastanneista ei ollut muuttanut tai muuten reagoinut ilmastonmuutokseen millään tavalla. Suurimpana syynä tähän mainittiin, ettei ole ollut aikaa. Viidennes kielteisesti vastanneista ilmoitti, että ilmastotoimet ovat liian kalliita.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet