Ulkomaiset puulajit hyödyttäisivät Suomen metsiä ja ilmastoa

2 min 8.11.2019 YLE Uutisluokka

Ulkomaiset puulajit voisivat tarjota Suomelle mahdollisuuden torjua tehokkaammin ilmastonmuutosta. Nopean kasvun lisäksi ne lisäisivät myös metsien tauti- ja tuholaiskestävyyttä. 

Suomalaisia puulajeja vaivaavat taudit ja tuholaiset, eivät useinkaan vahingoita ulkomaisia lajeja.  Esimerkiksi kontortamänty, douglaskuusi ja Siperian lehtikuusi soveltuvat hyvin Suomen olosuhteisiin. Ne ovat myös erinomaista puuraaka-ainetta. Molempien lahonkestävyys on esimerkiksi huomattavasti parempi kuin suomalaisen männyn ja kuusen. 

Ruotsissa Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva kontortamänty on kolmanneksi suurin metsätalouspuulaji Tukholman yläpuolella. Suomessakin tehtiin kontortamännyn viljelykokeiluja 70-luvulla. Alkuvaikeuksien jälkeen niistä kuitenkin luovuttiin. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet