Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Ulkoministeri Haavisto tarkensi linjaansa al-Holin tilanteesta – lapset pitää saada turvaan

13.12.2019

Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo, että al-Holin leiriltä Syyriasta ei ole käynnissä kotiuttamisoperaatiota. Ylen tietojen mukaan ulkoministeriö on valmistellut Suomeen haluavien palauttamista. Haaviston mukaan suunnitelmista ei tiedoteta ennen kuin palautuspäätös on tehty. Oppositio jätti keskiviikkona ensimmäisen yhteisen välikysymyksensä Haaviston toiminnasta.


Haaviston mukaan erilaisia suunnitelmia on tehty viime kesästä lähtien siltä varalta, että leiri alkaa purkautua. Hän myönsi tiedotustilaisuudessa, että asiasta olisi voinut tiedottaa paremminkin. Tilanne on kuitenkin ongelmallinen lasten oikeusturvan takia.


– Jos tulisi esimerkiksi tieto, että vain lapset haetaan leiriltä, heitä saatettaisiin alkaa piilotella leirillä, Haavisto perustelee vaiteliaisuuttaan.


Haaviston mukaan lasten äidit ovat tehneet väärin, kun ovat matkustaneet konfliktialueelle. Lapsia on kuitenkin autettava. Ulkoministeri vertaa tilannetta esimerkiksi lapsikaappauksiin. Viranomaisten toiminnan yksityiskohtia ei voi paljastaa, koska tiedot on luokiteltu salaisiksi.


Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.