Ulkoministeriö palkkasi tubettajat viemään Suomea maailmankartalle

6.5.2016 YLE Uutisluokka

Ruoka, pelit, kepposet - siinä avainsanoja, joilla tubettajat aikovat viedä Suomea maailmankartalle. Ulkoministeriö on palkannut kymmenen nuorta kuvaamaan suomalaisuutta omalla YouTube-kanavallaan. Suomi on tiettävästi ensimmäinen maa, joka antaa videokanavansa tavallisten kansalaisten käyttöön.

Ajatus on, että nuoret voivat kuvata elämäänsä vapaasti sellaisena kuin se on. Tempauksella juhlistetaan samalla sananvapautta.


Ulkoministeriö arvelee, että Suomi ensimmäinen maa, joka antaa videokanavansa tavallisten kansalaisten käyttöön. Ruotsi on tehnyt samanlaisen tempauksen Twitter-kanavalleen. 

 

This is Finland -tube on osa ulkoministeriön maakuvayksikön somekanavia. Potentiaalisia tilaajia löytyy, sillä yhteensä kanavat tavoittavat on 2,5 miljoonaa kävijää.

 

Ulkoministeriö on antanut tubettajilleen yhden selkeän ohjeen: videot on tehtävä Suomessa. Sisältö on sen sijaan tubettajien omissa käsissä. Nuoret saavat videoistaan palkkion.

 

Entuudestaan suosituinta kanavaa pyörittää MrTuomo eli parikymppinen ravintola-alan ammattilainen Tuomo, joka suorittaa muun muassa ruokahaasteita eli juo esimerkiksi tuopillisen chilikastiketta. RoniTheGamer eli Roni edustaa perinteistä tubettajaa: hänen aiheensa pyörivät usein pelien ympärillä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet