Urheiluseurat ymmällään ristiriitaisista koronarajoituksista

4 min 2.3.2021 YLE Uutisluokka

Hallitus on linjannut, että yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastukset keskeytetään. Yksityisissä liikuntatiloissa aikuiset saavat harrastaa, kun paikalla on vain kymmenen ihmistä ja turvavälit ovat kunnossa.

 

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen kertoo Ylelle, että 12-vuoden ikäraja noudattaa samaa logiikkaa koulujen lähiopetuksen suhteen. Hallitus haluaa, että yläkoulut siirtyvät etäopetukseen leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla, mutta alakoululaiset saavat jatkaa sekä lähiopetuksessa että harrastusryhmissä.

Juuri 12 vuoden ikärajalle ei kuitenkaan ole tieteellisesti perusteltua syytä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n ylilääkäri Otto.

– Ikärajaa sille, milloin lapsen tai nuoren tartuttavuus tai oireen vakavuus alkaa muistuttaa aikuista, ei ole määritetty. Raja on yksilöllinen. Tämän hetken arvioiden mukaan riski kuitenkin kasvaa teini-iässä.

Helven mukaan peruskouluista alkunsa saaneita tartuntaketjuja on kuitenkin todettu hyvin vähän.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet