Uusimaa eristettiin muusta Suomesta

4 min 30.3.2020 YLE Uutisluokka

Rajaus koskee koko Uudenmaan maakuntaa, sinne tuloa ja sieltä poistumista. Rajaus kestää aluksi 19. huhtikuuta saakka eli noin kolme viikkoa.

Noin kaksi kolmasosaa koko maan vahvistetuista koronatartunnoista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, ja niistä valtaosa 1,2 miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulla. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan rajaus koko Uudenmaan alueelle oli välttämätön toimi.

Hallituksen mukaan rajan ylittäminen on sallittua työnteon, elinkeinon harjoittamisen tai luottamustoimen hoitamisen vuoksi sekä lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseksi.

Tavaraliikenteen kulku sallitaan. Julkinen liikenne toimii siltä osin, kun se on työmatkojen osalta välttämätöntä. Liikkumiseen saa luvan vain, jos siihen on painava henkilökohtainen syy. Poliisi on pystyttänyt tiesulut Uudenmaan rajojen teille ja vahtii rajoitusten noudattamista.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet