Vain 50 kameratolppaa valvoo oikeasti liikenteen nopeuksia

1 min 7.9.2016 YLE Uutisluokka

Ylinopeussakkojen saaminen kameravalvonnan perusteella on varsin harvinaista. Nopeuskameroita on koko maassa vain 90, joista noin 50 on yhtä aikaa käytössä.


Suomessa on nykyisin noin 900 kameratolppaa, mutta todellisuudessa näin monessa ei ole kameraa sisällä. Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen mukaan kameroita on yhteensä 90, mutta vain noin puolet niistä on yhtä aikaa käytössä.

Liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan Dennis Pastersteinin mukaan syy tähän on, että sakkoja ei ehditä käsitellä enempää. Pastersteinin mukaan kameravalvonnalla on saatu aikaan se mitä poliisi on halunnutkin, nopeudet liikenteessä ovat laskeneet.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet