Valosaaste haittaa ihmisten unta ja on vaaraksi eläimille

2 min 14.9.2017 YLE Uutisluokka

Maailmassa on suurkaupunkeja, joihin keinovalo luo ikuisen päivän. Myös meillä Suomessa liiallinen ja väärin suunnattu keinovalo luo häiritsevää ja haitallista valosaastetta.

 

Hukkavalosta on tullut ihmiselle saastetta, joka haittaa, häiritsee ja vie turhaan rahaa. Eläimille ja jopa kokonaisille lajeille se voi olla suorastaan kuolemaksi. 

– Monet eliölajit ovat harjaantuneet evoluutiossa jopa satojen tuhansien vuosien aikana aistimaan hyvin pieniä valomääriä. Pienikin lisävalo voi sekoittaa niiden aistit, esimerkiksi estää suunnistamista oikeaan kohteeseen, lepäämistä oikeaan aikaan, ravinnon hankkimista ja parittelukumppanin löytämistä, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jari Lyytimäki.

Jari Lyytimäen mukaan tutkimusten perusteella voi sanoa, että nykyihmiset elävät päivällä liian pimeässä ja yöllä liian valoisassa.

Päivällä ollaan paljon sisätiloissa, eikä päästä riittävästi altistumaan auringonvalolle. Yöllä jo pienikin keinovalo vaikuttaa siihen, miten ihminen nukahtaa ja saa unta ja mikä on unen laatu.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet