Valotaide kokoaa kaupunkilaisia ja leviää Instagramissa

2 min 3.12.2015 YLE Uutisluokka

Uusia valotaidetapahtumia syttyy maailmalle kiivaaseen tahtiin. Valotekniikan kehitys on mahdollistanut jättikokoisten valotaideteosten tekemisen. Sosiaalinen media taas levittää tehokkaasti kuvia valotaiteilijoiden oivalluksista. Tapahtumilla on painetta uudistua, jotta uutuudenviehätyksen vallassa olevan yleisön mielenkiinto ei pääse lopahtamaan.

Uusia valotaidetapahtumia on perustettu muun muassa Kolumbiaan, Meksikoon ja Saksaan, kertoo Lux Helsingin taiteellinen johtaja Ilkka Paloniemi. Hänen mukaansa myös Ruotsin Norrköpingiin on tulossa valotaidetapahtuma. Ison-Britannian pohjoisosiin kaavaillaan seitsemää uutta valofestivaalia. Lux Helsingin ohella suomalaisia valotaidetapahtumia ovat esimerkiksi Valoa Oulu! sekä Tampereen Valoviikot. Yleistymistä on vauhdittanut muun muassa led-tekniikka. Led-valot ovat huomattavasti energiatehokkaampia kuin esimerkiksi hehkulamput. Erivärisillä ledeillä saadaan kirkkaiden värien kirjo aikaan paljon helpommin kuin perinteisillä lampuilla ja niiden värillisillä suotimilla.

Asiantuntijat uskovat valofestivaalien suosiolla olevan monta syytä. Suomessa ne piristävät pimeää vuodenaikaa. Valoilla kaupungin ilme muuttuu helposti ilman rakennustöitä. Valofestivaalit keräävät myös ihmisiä yhteen. Teoksia katsotaan joukolla kadulla eikä sisällä museossa. Taideteokset leviävät vilkkaasti myös sosiaalisessa mediassa, ja kuvien perusteella paikalle löytää uusia katsojia. Suomessa seuraava suuri valotaidetapahtuma on tammikuun Lux Helsinki.

Ylen uutisia aiheesta


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet