Vapaaehtoinen opettaa suomen kieltä ja näyttää lähimmän leikkipuiston

2 min 18.12.2015 YLE Uutisluokka
Suomi on historiallisen suuren kotouttamisurakan edessä, kun tänne saapuneet tuhannet turvapaikanhakijat alkavat saada oleskelulupia. Vapaaehtoisten apu on äärimmäisen tärkeää, sillä viranomaisten palvelut eivät riitä. Erilaiset järjestöt tekevät jo nyt paljon kotouttavaa toimintaa.

Alkusyksystä Suomessa vasta havahduttiin turvapaikanhakijoiden suureen määrään. Auttamistyö oli siinä tilanteessa hätäapua, kuten vastaanottokeskusten perustamista ja vaatteiden keräämistä Suomeen tulijoille. Nyt vapaaehtoistyössä katsotaan jo pidemmälle eli siihen, miten vapaaehtoiset voivat tukea niitä tulijoita, jotka jäävät Suomeen. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi Turvapaikanhakijoiden tuki -yhdistyksen pyörittämät kieliryhmät vastaanottokeskuksissa. Suomen kielen opettajat tekevät kieliryhmissä työtä vapaaehtoisesti omien töidensä ja muiden menojensa ohessa. Opettajista suurin osa ei ole ammatiltaan opettajia. Kieltä opetetaan hyvin konkreettisesti esimerkiksi näyttämällä kuvia.


Vapaaehtoiset auttavat tulijoita muillakin tavoin tutustumaan Suomen arkeen. He käyvät turvapaikanhakijoiden kanssa kävelyllä ja näyttävät esimerkiksi lähimmän leikkipuiston. Lisäksi on esimerkiksi ruokakerhoja vastaanottokeskuksissa. Yksi tärkeimmistä asioista on se, että vapaaehtoiset ovat turvapaikanhakijoille yhteys tavallisiin suomalaisiin. Suurin vapaaehtoistoimija Suomessa on Suomen Punainen Risti eli SPR. Syksyn aikana 8 000 ihmistä on ollut mukana auttamassa turvapaikanhakijoita SPR:n kautta.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet