Venäjän turvallisuuskoneisto otti nuoret erityistarkkailuun

2 min 9.1.2019 YLE Uutisluokka

Venäjällä ihmisoikeusaktivistit syyttävät turvallisuuspalvelu FSB:tä kovista otteista, jopa kidutuksesta. Ihmisoikeusjärjestöjen mielestä FSB haluaa tukahduttaa erityisesti nuorten poliittisen aktivismin.

FSB on esimerkiksi syyttänyt noin kymmenen nuoren miehen kuuluvan terroristijärjestöön, joka oli suunnitellut terrori-iskuja Venäjän viimevuotisten presidentinvaalien ja jalkapallon MM-kisojen aikaan.

Ihmisoikeusjärjestöjen ja epäiltyjen omaisten mukaan nuoria pakotettiin tunnustamaan rikoksia kiduttamalla ja todisteita istutettiin kotietsinnöissä.

Syytetty Dmitri Ptšelintsev kertoi asianajajalleen, että FSB:n työntekijät olivat hakanneet häntä ja antaneet hänelle sähköiskuja esitutkintavankilassa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet