Vihamielinen trollaaminen uhkaa myös Suomen vaaleja

2 min 7.3.2019 YLE Uutisluokka

Vaalivaikuttamisen tähtäimessä voi olla esimerkiksi joku poliitikko tai vaikka koko äänestysinnon ja vaaliuskon horjuttaminen.

Vihamielisen vaalivaikuttamisen maali on demokratian ydin eli vaalitulos. Maan rajojen ulkopuolelta peräisin oleva häirintä koettaa murentaa kohdemaan uskoa demokratiaan ja äänestämiseen.

Esimerkiksi pakolaisuus, hallitsematon maahanmuutto ja ulkomaalaisviha ovat teemoja, joilla pyritään sekä polarisoimaan yhteiskuntaa että heikentämään EU:ta.

Ruotsin vaalien aikaan esimerkiksi venäläinen uutiskanava RT ja Sputnik-media uutisoivat, että Ruotsi on ajautumassa muuttoliikkeen seurauksena sekasortoon.

Ylen uutisia aiheesta

Tavoitteena puolueiden tuho ja demokratian murentaminen – näin vihamielinen vaalivaikuttaminen uhkaa myös Suomen vaaleja open_in_new
Supo: Vieraiden valtioiden tiedustelutoiminta Suomessa jatkuu aktiivisena, terrorismin uhka ei vähene – katso tiedotustilaisuus open_in_new
Twitter on julkistanut avointa dataa vaikutusyrityksistä – Yli 10 miljoonaa viestiä yhdistetty Venäjän ja Iranin trollitehtaisiin open_in_new

Lisää samasta teemasta

Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet