Volkswagen-skandaali on levinnyt myös Suomeen

2 min 30.9.2015 YLE Uutisluokka

Dieselautojen päästöskandaali laajenee yhä. Volkswagen-konsernin mukaan epäiltyjä autoja on Suomessa ainakin 26 000.

Kohussa on kyse Volkswagen-konsernissa paljastuneesta huijauksesta. Viime viikolla selvisi, että noin 11 miljoonassa dieselmoottoria käyttävässä Volkswagen-autossa on erikoinen tietokoneohjelma. Se rajoittaa autojen päästöjä testeissä niin, että auton todelliset päästömäärät jäävät piiloon.


Volkswagen-konserniin kuuluu useita automerkkejä nimikkomerkin lisäksi. Esimerkiksi Audi, Škoda ja Seat ovat osa konsernia. Nyt esimerkiksi Audi on ilmoittanut, että 2,1 miljoonasta sen dieselautosta löytyy manipuloinnin tekevä tietokoneohjelma. Päästöohjelmaa on asennettu tiettyihin automalleihin.


Huijaus on jo itsessään kova kolaus Volkswagenin maineelle. Lisäksi autojen ja muun liikenteen päästöihin kiinnitetään nykyään aiempaa enemmän huomiota. Esimerkiksi bensiini- ja dieselautoja ekologisempia sähköautoja kehitetään koko ajan markkinoille. Tätä taustaa vasten Volkswagen on joutunut erityisen noloon tilanteeseen. Konsernin toimitusjohtaja Martin Winterkorn on eronnut tehtävästään.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet