Volkswagenin päästöhuijaus tyrmistyttää yhtiön kotikaupungissa

2 min 6.11.2015 YLE Uutisluokka

Saksalaisen Volkswagenin päästöhuijaus on pudottanut yhtiön autojen myyntiä ja hidastanut samalla Euroopan autokaupan kasvua. Uusia autoja rekisteröitiin Euroopassa lokakuussa hieman enemmän kuin vuosi sitten, kertoo LMC Automotive. VW:n myynti sen sijaan oli laskussa. Yhtiö kertoi alkuviikosta löytäneensä lisää päästöepäselvyyksiä ja nyt myös bensiinimoottoreista. Volkswagenin kaupungissa Wolfsburgissa tiedot järkyttävät. Ylen kirjeenvaihtaja selvitti tunnelmia paikan päällä.


Volkswagen on jäänyt tänä syksynä kiinni päästölukuja kaunistelevasta huijausohjelmasta, jota on asennettu konsernin autojen dieselmoottoreihin. Aiemmin syksyllä Volkwagen myönsi huijausohjelmiston löytyvän 11 miljoonasta autosta. Tällä viikolla epäilyt ovat taas laajentuneet. Aiemmin päästöhuijauksia on todettu vain dieselmoottoreissa, mutta nyt huijaukset näyttävät ulottuvan lisäksi myös bensiinimoottoreihin. Yhtiö on kertonut epäilevänsä, että 800 000 uutta autoa sisältävät huijausohjelmiston. Epäselvyyksiä on Volkswagenin, Skodan, Audin ja Seatin autoissa.

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA ilmoitti alkuviikosta, että Volkswagen on asentanut ohjelmiston myös tiettyihin kolmelitraisilla dieselmoottoreilla varustettuihin vuosien 2014-2016 automalleihin. Manipuloituja ovat viraston mukaan 10 000 jo myytyä autoa ja tuntematon määrä vuoden 2016 malleja. Volkswagen on kiistänyt tämän.

Tällä viikolla Volkswagen kertoi 1, 67 miljardin euron tappiosta heinä-syyskuussa. Päästökohu on laskenut konsernin autojen myyntiä. Lisäksi manipuloitujen autojen korjaus vie rahaa. Ekologinen näkökulma painaa nykyään myös autojen valinnassa, joten päästötulosten kaunistelu on kova kolhu Volkswagenin maineelle.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet