Vuosi etätöissä mullisti elämän

2 min 2.3.2021 YLE Uutisluokka

Lähes miljoona suomalaista on tehnyt vuoden ajan etätöitä. Etätyöskentelyssa myös esihenkilöiltä vaaditaan uusia taitoja. Työelämäprofessori sanoo, että huonointa johtamista on se, että työntekijä unohdetaan kotiin. 


Yle Uutiset kysyi lukijoilta etätöiden sosiaalisista suhteista siitä, miten työn johtaminen on muuttunut. Kyselyyn vastasi 178 etätyöntekijää. Kysely kertoo, että  ihmiset kokevat etätyön hyvin eri tavoin. Osa kertoo vaikeuksistaan: pomoa ei tavoita eikä tukea saa.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen pitää ilmiötä epäterveenä: esimies ei saisi koskaan kadota kokonaan. Päinvastoin, hänen pitäisi uskaltautua olemaan samassa veneessä työntekijöiden kanssa.

Osa vastaajista kertoo myös nauttivansa etätöistä, itsenäisyydestä ja työrauhasta. Ei aikaa vievää small talkia, eikä kiistoja hankalien ihmisten kanssa.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet