Yhä nuoremmat jäävät kiinni kannabiksesta

2 min 16.9.2015 YLE Uutisluokka

Tänä vuonna lähes joka viides huumeista kiinni jäänyt nuori on ollut 14-vuotias tai nuorempi. Yleensä nuoret jäävät kiinni kannabiksesta.

Kannabis on huumausaine, jota valmistetaan hamppukasvista. Joskus sitä käytetään myös lääkeaineena. Suomen laki kieltää kannabiksen huumausaineeksi kasvattamisen. Myös kannabiksen hallussapito ja käyttö ovat kiellettyjä.

Jos jää kiinni kannabiksen käytöstä tai sen hallussapidosta, kyseessä on huumausaineen käyttörikos.  Tavallisesti poliisi kirjoittaa huumausaineen käyttörikoksesta sakon, jonka syyttäjä vahvistaa. Alaikäisille ei kuitenkaan yleensä kirjoiteta sakkoa, kertoo Päihdelinkki-sivusto. Syyttäjiä kannustetaan järjestämään 15–18-vuotiaille nuorille puhuttelutilaisuus, jossa ovat mukana myös poliisi, nuoren huoltaja ja sosiaaliviranomaisen edustaja. Ideana on puhua huumeidenkäytöstä rikoksena, huumeisiin liittyvistä ongelmista sekä selvittää nuoren elämäntilannetta.

Lisääntynyt kannabiksen käyttö näkyy myös sairaanhoidossa. Esimerkiksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin päihdepalveluista kerrotaan, että valtaosa kannabiksen takia psykiatriseen hoitoon saapuneista on 15–25-vuotiaita. Käyttö voi aiheuttaa esimerkiksi vainoharhaisuutta, oppimiskyvyn heikentymistä ja jopa laukaista psykoosin,

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet