Yhä nuoremmat opiskelijat ostavat lisäopetusta havitellessaan paikkaa yliopistosta

2 min 4.4.2019 YLE Uutisluokka

Kilpailu alkaa jo peruskoulussa, kun nuoret tavoittelevat lisäopetuksen avulla pääsyä hyvään lukioon. Taustalla on ylioppilastodistuksen merkityksen lisääntyminen opiskelijavalinnoissa.


Ensi vuodesta alkaen yliopistojen pääsykoekiintiötä pienennetään ja ylioppilastodistuksen perusteella tapahtuva valinta on pääväylä yliopisto-opiskeluun. Opetusministeriössä uskotaan, että näin pääsykokeisiin pänttääminen ja kalliit valmennuskurssit jäävät vähemmälle ja opiskelijat etenevät ripeämmin työelämään.

Maksullisella lisäopetuksella yläasteelainen voi siis parantaa mahdollisuuksiaan päästä hyvään lukioon ja sitä kautta mahdollisesti yliopistoon. Ilman maksullista lisäopetustakin voi kuitenkin edelleen pärjätä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet