3D-tulostus pientä Suomessa - tilanne voi muuttua lähivuosina

2 min 15.2.2021 YLE Uutisluokka

3D-tulostamisen on jo pitkään arvioitu tuovan vallankumouksen teolliseen tuotantoon. Valmistustavan läpimurto Suomessa on kuitenkin antanut odottaa ainakin metallitulostamisessa. 

Kolmiulotteisen tulostamisen eli 3D-tulostamisen on jo pitkään arvioitu tuovan vallankumouksen teolliseen tuotantoon yhdessä muiden ilmiöiden kuten automaation, digitalisaation ja robotiikan kanssa.

Suomessa 3D-tulostamisen läpimurto on kuitenkin antanut odottaa itseään ainakin metallitulostamisen osalta. Muovien teollista 3D-tulostusta Suomessa sen sijaan on jo enemmän käynnissä.

LUT-yliopiston lasertyöstön ja 3D-tulostamisen professori Heidi Piilin mukaan Keski-Euroopassa ja erityisesti Saksassa metallien 3D-tulostaminen on jo laajalti käytössä.

– Esimerkiksi Saksassa 3D-tulostuksen johtavana voimana on ollut auto- ja lentokoneteollisuus. Suomessa teollisuus on keskittynyt enemmän suurten bulkkimaisten tuotteiden valmistukseen, jolloin 3D-tulostuksen hyödyt eivät ole niin selviä, professori Piili sanoo.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä