Aikaiset kouluaamut ovat useille nuorille myrkkyä – nyt nuorisovaltuusto ryhtyy ajamaan myöhennystä

3 min 21.12.2022 YLE Uutisluokka

Jämsän nuoret haluavat eroon kahdeksalta alkavista kouluaamuista. Myös lastenneurologin mielestä sopiva aloitusaika murrosikäisen koulupäivälle on puoli yhdeksän tai yhdeksän.

Siinä iässä tapahtuu pääasiassa kaksi asiaa: unirytmi siirtyy myöhemmäksi ja väsymyksen tunne vähenee, joka tekee unen vastustamisesta eli kukkumisesta nuorelle erityisen helppoa. Jämsässä nuorisovaltuusto herättelee aikuisia tajuamaan, mikä merkitys riittävällä unella nuorille olisi.

– Teini-iässä nuoren sisäinen kello alkaa jätättää, ja nykyiset kouluaamut ei vain tue sitä muutosta, sanoo nuorisovaltuuston puheenjohtaja Silja Piirainen.

Nuoret toivovat, että kouluaamut eivät alkaisi Jämsässä enää kahdeksalta ainakaan yläkouluissa ja toisella asteella. Samassa kunnassa esimerkiksi Kuorevedellä yläkoulu alkaa 8.40.

Monissa isoissa kaupungeissa kouluaamuja on myöhennetty. Esimerkiksi Tampereen kaupunki päätti nelisen vuotta sitten, että peruskoulu alkaa aikaisintaan kello 8.15. Samalla yläkouluille suositeltiin kello 8.30–8.45 alkamisaikaa. Myös Helsinki on jo kolmena lukuvuonna suositellut peruskouluille, että koulu alkaa kahdeksan jälkeen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet