Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten

7.11.2019 / YLE UUTISLUOKKA

Berliinin muurin murtumisesta tulee 9. marraskuuta kuluneeksi tasan 30 vuotta. Tapahtumat käynnistivät uuden aikakauden, ja se oli kylmän sodan lopun alkua.

Muuri oli vuosien 1961 ja 1989 välisenä aikana kahden ideologian rajalinja ja kylmän sodan symboli, joka erotti perheenjäsenet ja sukulaiset.

Toisen maailmansodan hävinnyt Saksa jaettiin neljään miehitysalueeseen, joita valvoivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto. Vuonna 1949 kolme läntistä aluetta yhdistettiin Saksan Liittotasavallaksi eli Länsi-Saksaksi. Neuvostoliiton alueesta tuli Saksan demokraattinen tasavalta, DDR. Vastakkain olivat länsi ja itä, demokratia ja kommunismi.

Pääkaupunki Berliini jaettiin myös kahteen osaan. Ensin kaupungin jako tehtiin piikkilangalla, mutta pari päivää myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan muuria betoniharkoista. Rakennelma pysäytti muuttoliikkeen länteen.

Lopulta vuonna 1989 Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikka käynnisti murroksen. Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluneet Itä-Euroopan maat siirtyivät sosialismista markkinatalouteen. Samalla matkustaminen länteen vapautui.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä