Brittiraportti: Putin todenäköisesti hyväksyi Litvinenkon murhan

3 min 25.1.2016 YLE Uutisluokka

Britanniassa valmistuneen tutkinnan mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin todennäköisesti hyväksyi entisen venäläisagentin Aleksandr Litvinenkon murhan. Kaksi venäläistä agenttia myrkytti Litvinenkon Lontoossa vuonna 2006. Raportin mukaan murha tehtiin hyvin todennäköisesti Venäjän tiedustelupalvelun käskystä.


Aleksandr Litvinenko oli entinen KGB:n agentti ja myöhemmin Venäjän turvallisuuspalvelu FSP:n everstiluutnantti. Hän loikkasi vuonna 2000 Britanniaan, missä hän sai poliittisen turvapaikan sekä myöhemmin kansalaisuuden. Litvinenko murhattiin polonium-nimisellä myrkyllä vuonna 2006.


Lähdettyään Venäjältä Litvinenkosta tuli kiivas Vladimir Putinin arvostelija. Hän nimitteli Venäjää mafiavaltioksi, jossa julkinen hallinto ja järjestäytynyt rikollisuus eli mafia toimivat yhdessä. Hän esitti syytöksen, jonka mukaan Putin olisi järjestänyt kerrostaloräjäytyksen venäläiskaupungissa vuonna 1999. Venäläisjohto puolestaan syytti tästä tšetšeeniterroristeja, ja aloitti tällä perusteella uudet sotatoimet Tšetšeniassa.


Vähän ennen murhatuksi tulemista Litvinenko oli tehnyt paljastuksia Espanjassa toimivan venäläismafian yhteyksistä Putinin lähipiiriin. Hänen oli tarkoitus matkustaa Espanjaan antamaan paikalliselle syyttäjälle todistajanlausunto venäläismafiasta. Hänet murhattiin viikkoa ennen matkaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet