Elokuvantekijöiden kuvausmatka Huippuvuorille muuttui selviytymiskamppailuksi

2 min 13.3.2019 YLE Uutisluokka

Suomalaiset tanssitaiteilijat Thomas Freundlich ja Valtteri Raekallio matkasivat Huippuvuorille tekemään tanssielokuvaa tutkimusretkeilijöiden reittejä ja jälkiä seuraten. Kuvausmatkasta tuli rankempi kuin, mitä taiteilijat osasivat odottaa.


Tanssitaiteilijat matkasivat Huippuvuorten ulkosaarelle, jonne hollantilainen tutkimusmatkailija Willem Barents rantautui 1500-luvun lopulla. Elokuvanteosta ei tullut mitään, sillä saarella puhalsi myrskytuuli, ja sade pyyhki maisemaa vaakatasossa. Sitä kesti yli viikon.

Oman jännityksensä toi myös kaksikon leirin lähellä liikkuvat jääkarhut. Työparilla oli ase karhuja varten, mutta sitä ei tarvinnut käyttää.

Reilun viikon jälkeen taiteilijat palasivat ulkosaarelta Longyearbyeniin Huippuvuorten keskukseen ja kuvasivat elokuvansa loppuun siellä. Siihen mennessä matkan luonne oli muuttunut.

- Keskittyminen taiteen tekemisestä siirtyi siihen, että pitää itseään ja kaveriaan hengissä, Valtteri Raekallio sanoo.

   

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet