Ensi vuonna voi todistaa henkilöllisyytensä puhelinsovelluksella

2 min 1.9.2022 YLE Uutisluokka

Jatkossa henkilöllisyytensä voi todistaa suoraan puhelimesta. Uudistuksen myötä sähköinen tunnistautuminen myös ilman pankkitunnuksia on mahdollista. Digitaalinen henkilöllisyystodistus vahvistaa ihmisten valtaa omiin tietoihinsa.

Jatkossa kaupan kassalla voi todistaa henkilöllisyytensä puhelimen avulla ilman, että paljastaa kaikkia henkilötietojaan. Kaupan kassalla voi sovelluksesta näyttää esimerkiksi vain ikänsä. 

Valtiovarainministeriön valmistelema lakiesitys digitaalisesta henkilöllisyystodistuksesta menee eduskunnan käsittelyyn syksyllä. Mikäli se saa eduskunnan hyväksynnän, voi henkilöllisyytensä osoittaa pian passin ja henkilökortin ohella myös mobiilisovelluksella.

Digitaalinen henkilöllisyystodistus toimii älypuhelimeen tai tablettiin ladattavana mobiilisovelluksena, jonka kehittämisestä vastaa Digi- ja väestötietovirasto.

Mobiilisovelluksen käyttöönotto vaatii alkuun tunnistautumisen joko sähköisesti esimerkiksi pankkitunnuksilla tai paikan päällä suoraan poliisin luona. Se vaatii toimiakseen voimassaolevan passin tai henkilökortin, jonka tiedot tulevat suoraan poliisin rekisteristä. Myös käyttäjän virallinen passikuva tulee sovellukseen viranomaisten rekisteristä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet