Erikoisluokkien ovet eivät avaudu kaikille - kotitausta vaikuttaa

2 min 19.1.2016 YLE Uutisluokka
Peruskoululaiset jakautuvat yhä enemmän opetusryhmiin koulumenestyksen ja kotitaustan mukaan. Syynä tähän on se, että yläkoulun erikoisluokille oppilaat valitaan soveltuvuuskokeilla. Uuden väitöskirjan mukaan erikoisluokille valikoituu erityisesti hyvässä asemassa olevien perheiden lapsia.


Monissa kaupungeissa peruskoululainen voi hakea yläkouluun siirtyessään painotettuun eli erikoisluokkaan. Näitä ovat muun muassa musiikki- ja liikuntaluokat sekä erilaiset kieli- ja matematiikkapainotteiset luokat.

Alempien yhteiskuntaluokkien lapset sijoittuvat erikoisluokkiin harvemmin. Hyvätkään arvosanat eivät lisää heidän todennäköisyyttään sijoittua painotettuun opetukseen. Painotettu opetus lisää opetusryhmien välistä eroa muutenkin. Ainakin Turussa on havaittu, että painotetuilla luokilla keskiarvot ovat yleisluokkia paremmat.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo Ylelle, että lähtökohtaisesti pääsykokeet eivät kuulu peruskouluun. Hän aikoo pyytää opetushallitukselta ja opetusalan ammattilaisilta selvitystä erikoisluokista nimenomaan tasa-arvon näkökulmasta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet