Etätyö vaatii uusia taitoja työntekijöiltä sekä esimiehiltä

2 min 15.10.2020 YLE Uutisluokka

Etätyöhön siirtymisen monet vaikutukset alkavat näkyä, kun koronatilanne jatkuu pitkään. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelin-vaivat ovat lisääntyneet. Lisäksi työporukan yhteishengen ylläpito ontuu, kun ei nähdä kasvokkain.

Etätyö koronaviruksen aikana on osoittanut, ettei Suomessa tarvita enää niin paljon toimistotiloja kuin aiemmin, koska suurimman osan toimistotöistä voi tehdä kotona, kertovat yritysten ja julkisen hallinnon asiantuntijat.

Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan etätöitä tehneistä ihmisistä puolet kertoo työtyytyväisyyden lisääntyneen selvästi tai jonkin verran. Työtyytyväisyys oli kuitenkin vähentynyt lähes viidesosalla vastaajista.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet