Etelä-Suomessa on nyt poikkeuksellisia tulvia – ravinteiden virtaaminen mereen huolestuttaa tutkijaa

3 min 19.1.2023 YLE Uutisluokka

Lauhtuneen sään myötä sulaneet lumet sekä vesisateet ovat saaneet aikaan poikkeuksellisen tulvatilanteen monin paikoin. Jokien pinnat ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan tulvalukemissa Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Tammikuun tulvat ovat huono uutinen merialueille. Ravinteita sitovaa kasvillisuutta ei ole kesän tavoin, eikä routiva maaperäkään ime sulamisvesiä. Liikkeelle lähteneet ravinteet aiheuttavat rehevöitymistä vastaanottavissa vesissä ja lopulta merissä.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttilan mukaan yksittäiset talvitulvat eivät huolestuttaisi, mutta vaikuttaa siltä, että niistä on tulossa ilmaston lämpenemisen seurauksena uusi normaali. Siksi vuosittaiset ravinnekuormat tulevat kasvamaan.

– Jos ilmasto lämpenee keskimääräisten ennusteiden mukaisessa tahdissa, tulevat ravinnevalumat fosforin ja typen osalta kasvamaan etelärannikolla ja Lounais-Suomessa yli kolmanneksella ja peltoalueilta fosforivalumat jopa puolella vuoteen 2060 mennessä. Tämä on se huolestuttava skenaario.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet