Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset ovat jumittuneet painajaismaiseksi kuvatulle pakolaisleirille

5 min 16.1.2020 YLE Uutisluokka

Vaikeudet Euroopan suurimmassa pakolaisleirissä Kreikassa Moriassa ovat kärjistymässä. Veneillä Turkista tulleet siirtolaiset ovat jääneet jumiin Kreikkaan eivätkä pääse sieltä eteenpäin. Yle Uutiset kävi tutustumassa Kreikan Lesbos-saarella sijaitsevaan leiriin. 

Viimeisimpien tilastojen mukaan leirille on kerääntynyt jo yli 19 000 ihmistä – yli kuusinkertaisesti sen verran, mihin oli varauduttu.

Asukkaat ovat pääosin Afganistanista. He ovat ylittäneet salmen vastarannalla häämöttävästä Turkista. Toiseksi suurin ryhmä ovat syyrialaiset.

Ahtaassa leirissä monen aikuisen ja lapsen mielenterveys on järkkynyt. Lääkärit ilman rajoja -järjestön psykologi Angela Modarelli sanoo tapaavansa joinain päivinä jopa viisitoista potilasta. Hän näkee traumatisoituneita, masentuneita, itsetuhoisia ja pelokkaita lapsia ja nuoria. Lapsia on leirillä 5 000, osa heistä on ilman huoltajaa.

– Yksikin päivä täällä on lapsille vahingollinen, Modarelli sanoo.

Ylen uutisia aiheesta

Yle Morian pakolaisleirillä Kreikassa: "Yksikin päivä täällä on lapsille vahingollinen" open_in_new
"Potilaat halasivat, kun lähtivät vastaanotolta" – Kreikkalaisella pakolaisleirillä tärkeintä oli turvallinen kohtaaminen, kertoo avustustyötä tehnyt fysioterapeutti open_in_new
Tulipalo sytytti protestin pakolaisleirillä Lesboksen saarella – Kreikka haluaa palauttaa pakolaisia Turkkiin open_in_new
Kreikan saarilla pakolaisleirit ovat ratkeamispisteessä: Ihmisiä nukkuu taivasalla ja pulaa on kaikesta open_in_new

Lisää samasta teemasta

Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet